FAQ

Usein kysyttyä

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Kyllä, osat voidaan tilata puolestasi, jolloin hintaan sisältyy myös osien hinta, tai voit ostaa itse osat ja tuoda ne huoltoon, jolloin sinulta veloitetaan vain työhön kulunut aika.

Kyllä. Tarkistamme myös ennen katsastusta esimerkiksi valojen ja jarrujen toimivuuden. Suoritamme myös tarvittaessa katsastuksen jälkeen todettujen vikojen korjaukset.

Onnistuu. Vaikka autosi hajoaisi kotipihaan, saamme sen kuljetettua meille huoltoon. Meillä ei toistaiseksi ole kalustoa kuljettaa, mutta se voidaan järjestää sopivalla varoitusajalla.

Pienemmät ja vähemmän vaativat kohteet, esimerkiksi mopon penkki tai kaiutinkotelon verhoilun teemme itse, mutta emme tee autojen verhoiluja. Yhteistyökumppanimme kautta saamme hankittua verhoilut tarvikkeineen.

Kyllä, pyydettäessä meiltä saa erikseen kirjallisen tarjouslaskelman joka on voimassa 3kk tarjouksen päiväyksestä.

Valitettavasti tämä ei ole mahdollista meillä toistaiseksi säilytystilojemme rajallisuudesta johtuen, sillä emme voi säilyttää isoja määriä varaosia ja öljyjä varastossa, joten joudumme tilaamaan ne varaosatoimittajalta.

Julkinen liikenne kulkee viereistä valtatietä pitkin, lisäksi lähitulevaisuudessa on tarkoitus hankkia asiakkaiden käyttöön sijaisauto. Yleensä asiakkailla on kuitenkin itse järjestetty kuljetus kotiin ja takaisin.